Dallmayr-kahvit: Valmistus

Saksa on suodatinkahvien maa. Hellävaraisen valmistusmenetelmän ansiosta suodatinkahvin aromiaineet ja muut ainesosat saadaan esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Ravitsemustieteilijät ovat osoittaneet, että suodatinkahvi on eräs terveellisimmistä kahveista.

Miltei kaikki markkinoilla olevat kahvinkeittimet sopivat vahva-aromisen suodatinkahvin valmistukseen. On kuitenkin suositeltavaa kaataa vastakeitetty kahvi termoskannuun, koska kahvinkeittimen lämpölevyllä kahvin arvokkaat aromiaineet häviävät nopeasti ja siihen tulee hieman kitkerä ja seisonut maku.

Monet ovat kuitenkin edelleen sitä mieltä, että maukkainta kahvia saadaan suodattamalla kuuma vesi kahvikupin päälle asetetun suodattimen läpi käsin. Tässä menetelmässä on tärkeää antaa kahvin turvota noin minuutin ajan pienen vesimäärän kanssa ja kaataa vasta hetken kuluttua sama määrä lisää vettä.

Ja jos nyt oikein haluaa paneutua kahvinkeittoon, niin sen voi toki tehdä myös saksalaisen isoäidin reseptillä, eli keittää kunnon pannukahvit. Tässä menetelmässä pannuun lusikoidaan ensin haluttu määrä kahvia. Sen jälkeen kannuun kaadetaan kuumaa vettä niin, että se on puoliksi täynnä.

Kahvijauhe nousee veden pinnalle. Kahvijuomaa sekoitetaan nyt varovasti lusikalla, kunnes jäljellä on enää kullankeltaista vaahtoa. Sen jälkeen pannuun kaadetaan loppu kuuma vesi. Täsmälleen kahdeksan minuutin kuluttua kahvijuoma kaadetaan siivilän läpi tarjoilukannuun. Kannusta kohoava makuhermoja kutkuttava aromikas kahvintuoksu palkitsee vaivan!